torstai 3. joulukuuta 2009
maanantai 30. marraskuuta 2009
30.11.2009
VUOSI LÄHENEE LOPPUAAN!

Vuoden viimeinen keikka on Sataman Kahvilassa (Kyläsaarenkatu 11) 8.12.2009. Ensi vuodeksi on sovittu jo muutamia keikkoja, mutta niitä otetaan myös mieluusti vastaan.
Matic)
PS. Kiitos kaikille, jotka olivat Kuudennella Linjalla kuuntelemassa meitä!
keskiviikko 11. marraskuuta 2009
12.11.2009
Vauva soittaa klo 22:00 - älä siis myöhästy! Kannattaa oikeasti tulla! Mukava juttu! Suositellaan suuresti esimerkiksi kaamoksen torjuntaan! Kaikkihan tänne tulee! Mikset siis sinäkin?
11.11.2009
ÄÄNITYKSET!

Vauva äänitti 30.10.-1.11.2009 treenikämpällään 11 kappaleen pohjat, jotka muodostavat tulevan alkuvuodesta 2010 julkaistavan kokopitkän levyn (ns. Vallilan paras levy 2010). Nauhalle tarttui intensiivistä, hikistä ja hivenen kiimaista rockmusiikkia; basso, kitarat ja rummut nasautettiin kertaheitolla tietokoneen kovalevylle puhtaalla ja reipaalla livesoitannalla. Uusintaottojen määrä karsittiin minimiin, eikä esimerkiksi kitaratuplauksista edes neuvoteltu. Aimo annos räkäistä kohkausta! Nauhoitettua materiaalia voisi kuvailla ylvääksi, rehelliseksi, lihaksikkaaksi sekä aiempaa monipuolisemmaksi. Valmistaudu maailma!
tiistai 27. lokakuuta 2009
27.10.2009
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
25.10.2009
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
21.10.2009
TEHOTREENIT JA MUUTA KIVAA!

Tuleva levy on muhinut päässä jo muutaman tovin ja kohta sen ns. fyysinen purkittaminen vihdoinkin alkaa... Idea siis muuttuu lihaksi! Kovin paljon ei sovi tietenkään paljastaa, mutta sen voi kyllä sanoa jo tässä vaiheessa, että tulossa on mäsäyttävin, räkäisin, raskain sekä tietenkin paras levy ikinä! Tähtäämme siihen, että levystä tulee vähintään Vallilan paras albumi 2009!
PS. Kiitos kaikille Lepakkomiehen keikalla olleille! Olitte hyvä yleisö!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)